Joskus sitä joutuu itsekin ihmettelemään touhujaan. Tänään oltiin vaihteeksi LeVeKin tarjoilemissa tottistreeneissä, ja viikon teemasta poiketen (kaukokäskyt ja hyppynouto) teimme Onnin ja Tiukusen kanssa muun muassa ruutua. No, joku ihme iili iski Tiukun kanssa, ja päätin - ilmeisen tiedostamatta, täysin vailla järjen hiventä - kokeilla, mitä alkaa tapahtua, kun samaa vain toistetaan ja toistetaan ja toistetaan....

Siis alun perinhän tarkoutukseni oli ottaa pari kolme onnistunutta ruutuun menoa ja basta damit, mutta sitten kun Tiuku oli niin tavattoman etevä, otin yhteen ruutuun myös sen maahan menon. Hyvin toimi, ei siinä mitään. Jatkettiin, koska ajattelin kaikessa viisaudessani kokeilla, ennakoiko seuraavalla kerralla sen maahan menon: ennakoi. Tästä juontui seuraava tapahtumasarja, jota analysoin hiljaa mielessäni koko kotimatkan, ja etenkin omaa järjenkäyttöäni:

Koska Tiuku ennakoi sen maahan menon, otin _varmuuden vuoksi_ vielä kerran ruutuun menon siten, että sen on jäätävä seisomaan. Jäihän se. Hyvähyvä, mutta fiksumpi olisi lopettanut tähän. Mutta minä - ilmeisesti jääkylmä sade oli huuhdellut aivoni - jatkoin treenaamista. Täytyy nääs kai kokeilla toimiiko toisenkin kerran, vai alkaako ennakoida kuitenkin. Ei alkanut, mutta otti askeleen mua kohti palkan toivossa. Ennakoi siis palkan tulosuunnan. Joten ei kun tätä karsimaan: naksuttelin innoissani Tiukun läpsyttäessä ruudussa olevaa alustaa ja palkkasin ihan niin kuin tähänkin asti heittämällä namin selkänsä taakse. Ei auttanut, Tiuku vaan lähti tulemaan kohti. Tätä toistettiin lukuisia kertoja (missä laskutaito!), kunnes Tiuku jäi kun jäikin alustan viereen seisomaan. Joku ihme sai mut heittämään Tikelle jackpotin ja lopettamaan siihen.

Treenin saldo? Koira, joka ei todellakaan varmaan tiennyt, mitä halusin sen tekevän. Jos olisin ollut fiksu, olisin lopettanut siihen ensimmäiseen seisomiseen alustan lähellä ilman maahan menon ennakointia ja ottanut sitten vaikka hetken päästä uudelleen. Nyt koira alkoi ketjuttaa liikkeeseen sitä sun tätä ja varsinkin sellaista mitä en siihen halunnut, jonka sitten siihen samaan syssyyn vielä poistin. Voi koira polo, anna sen kaikki kestää!

Onneksi mulla on hyväpäinen koira, joka jaksaa näemmä pakon edessä tehdä töitä älyttömyyksiinkin asti. Vaan nykymorkkiksessa minusta tuntuu etten ansaitse niin hyvää kaveria.

Vaan huomenna päivä uusi ja ---- ei, huomenna ei treenata ruutua, palataan siihen parin päivän päästä ja katsotaan sitten, mitä Tiuku lopulta oppi. Toivottavasti en onnistunut pilaamaan hyvää liikettä!

Nyt ihana kaverini vetelee sikeitä sohvalla, lienee anteeksi antanut moisen rääkin. Koira on niin jalo.