Tässä kiireen keskellä tuli vähän murhetta ja huoltakin, kun Tiukunen sairastui.

Olivat syöneet rustoluita ja illalla huomasin, että Tikellys ei ollut ihan oma itsensä. Epäilin heti sen kurkkuun tai jonnekin jääneen luunpalan.

Seuraavana päivänä vein Tiukusen eläinlääkärille, joka ei löytänyt syytä moiselle omituiselle käytökselle. Vierasesine-epäilyni ei oikein kantanut hedelmää, kun Tiukulta puuttuivat klassiset oireet: oksentelu ja ulostamattomuus.

Tähän väliin tuli viikonloppu, ja koiran tila sen kuin huononi. Nyt alkoi se oksentelukin, ja ulostaminen loppui, varmaan osin koska koira ei enää syönytkään.

Maanantaina menimme taas lääkäriin, joka otti tällä kertaa kuvat. Kuvissa näkyi sitten, että ruokatorveen oli jäänyt jotain kiinni. Ei kun Tiuku tähystykseen!

Veterin setä sitten tähysti ja siellä oli kuin olikin rustoluun palanen jumissa ruokatorvessa. Onneksi sen sai työnnettyä mahaan siitä, ja toipuminen voi alkaa.

Tapauksesta on nyt kolmisen viikkoa, ja Tiuku on ihan entisellään taas. Kaluaa tuossa juuri luuta...

Moni on nyt kysynyt, aionko edelleen syöttää luita. Kyllä aion!

Eläinlääkärinkin mukaan ne ovat ihan luonnollista koiran ruokaa, vahinkoja sattuu aina! Sitäpaitsi toinen eläinlääkäri totesi, että enemmän koirien kurkuista irrotellaan solmuluun solmuja ja keppejä kuin oikeita luita. Että se siitä!

350 euron luu - mahtoikohan Tikkelistaa arvatakaan miten arvokasta luuta kalusi silloin! ;-)