Vietimme viime viikonlopun pitkästä aikaa Varpaisjärvellä. Tumppi leikki serkkujensa kanssa, mummi sai olla kaikkien lastenlastensa kanssa yhdellä kertaa, minä sain nauttia maaseudun rauhasta ja kauneudesta.

Rauha ei tosin ole ehkä kuvaavin sana silloin kun Tuomaalla on iltaviira meneillään. Tässä on käsittelyssä Riina. Anna ja Santeri seuraavat, kuinka Riinan käy!

Santerikin pääsi Tumpin hierottavaksi. Vai leikkiikö Tumppi lääkäriä, joka tutkii onko potilaalla mahdollisesti vatsa kipeänä.

Kun serkut väsyivät, voi viirausta jatkaa Leon sylissä.

Sunnuntaina kävimme poimimassa vadelmia - kätevästi omalta tontilta. Ihan mukava saalis saatiin, vaikka Varpaisjärven vadelmat olivatkin matoisempia kuin tamperelaiset. Puskiin jäi kerättävää vielä seuraavaksikin päiväksi, vaikka koirat tekivätkin parhaansa niiden tyhjentämiseksi.

Tumppi totesi, että serkut lukevat laatukirjallisuutta. Tunteehan hän kirjailijan ihan henkilökohtaisesti.

Kirjojen aihe onkin oiva aasinsilta sivujuoneen, joka kertoo Taru-Hipusta eli Tau-Seekusta, ihanasta suomenhevostammasta, joka toimi aiemmin ravihevosena mutta elää nykyään onnellista elämää ratsuna ja ennen kaikkea siskoni perheen täysivaltaisena jäsenenä. Riina harjaa Tarun ennen satulointia.

Taru on opiskellut kouluratsastusta viime aikoina. Kenttä oli sateen jäljiltä niin liukas, että tällä kertaa ei tehty mitään kummallisuuksia, mutta ravi sujuu tietenkin kauniisti...

samoin laukka, joka on aika uusi askellaji ja siihenkin nähden mitä hienoin, hillitty ratsun laukka. Ratsailla Kati.

Tässä vaiheessa olin itse kiivennyt Tarun selkään, ja Kati opastaa Tarua selkävaivaisen ratsuksi.

Hienosti taru menikin - tietenkin! - mutten silti uskaltanut kokeilla kuin käyntiä, olihan edessä vielä viiden tunnin ajo Tampereelle. Olen saanut lääkäriltä ohjeen olla ratsastamatta, mutta mieli tekee kovasti western-kurssille. Taru tarjosi oivan tilaisuuden kokeilla selän kestävyyttä isoliikkeisen hevosen kyydissä. Edellisestä ratsastuskerrasta olikin jo useampi vuosi! Toistaiseksi ei mitään lisäkipuja, joten seuraavaksi kokeilen kyllä ravia ja laukkaakin... :-)

Taru sai "vammaisratsuna" täyden kympin Katilta ja Riinalta (ja tietenkin myös minulta!). Taru on niin hieno. <3

Tässä Tarun tallikaveri Eemeli, niin ikään ravisukuinen ratsu, odottelee kaveriaan jo hommista...

ja niin he katosivat metsän siimeksiin...

Tallikeikan päälle Riinalle maistuu leipä - ihan itse suunnittelemillaan päällisillä: ruisleipää, voita, kinkkua ja viinirypäleitä. On hyvää kuulemma, joten kaikki kokeilemaan! :-)

Olikin taas mukava piipahtaa Pohjois-Savossa, kiitos koko perheelle kun saimme käydä! Mainitaan vielä, että Tuomaan uninalle (kuvassa toinen oikealta) pääsi myös tapaamaan serkkujaan. Serkut ovat jo kouluiässä mutta juttua vuoden vanhan kanssa riitti oikein pitkäksi toviksi.

Unohtamatta meitä. Olimme myös siellä! (Elli ujosteli kameraa eikä suostunut kuvaan maanitteluista huolimatta). Onnin mielestä ainoa vääryys oli se, ettei koiria voinut pitää pihassa vapaana ilman valvontaa. Se ei olisi ollut reilua narun päässä lepäilevää Arrea kohtaan - eikä liioin metsäneläviä, joita näytti risteilleen pihankin poikki, ainkin jos Onnin ja Tiukun neniä on uskominen.

Eikä mitään niin hyvää ettei myös jotain pahaa: tälläkään kerralla emme sitten päässeet tapaamaan Ihana-Oivaa ja -Aarrea Lapinlahdelle. Tumppi oli nuhainen ja sunnuntaina pikku mahataudissa, eikä haluttu mennä tartuttamaan leikkikavereita. Ehkä sitten seuraavalla kerralla!