Koiratanssin SM-kisat Lempäälässä 29.3.2008 eli

 

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... :-)

 

Niin, moni on jo kuullut, että osallistuimme koiratanssin suomenmestaruuskisoihin – monellakin tapaa. Minä järjestäjänä sillä tavalla, että järkkäilin palkintoja, Onni sillä tavalla, että osallistui kisaan ja Tiukunen sillä tavalla, että tuomarien lounastauon aikana esitti yleisölle joitain osaamiaan temppuja ja näytti, miten temppuja voi opettaa.

 

Päivä oli kerrassaan onnistunut, järjestelyt menivät oikein kivasti (tietenkin jotain pientä aina sattuu, kuten että erään tanssijan musiikki olikin mp3 – mikä se sitten onkin! – eikä soinut käytössä olevilla laitteillamme. No, onneksi yhdellä oli mukana tavallinen cd-soitin ja saatiin kaikkien musa kuulumaan!)

 

Olin myös supertyytyväinen Onnin esitykseen, vaikka sillä ei toiseksi viimeistä sijaa parempaa herunutkaan. Mutta Onni ylitti itsensä monella tapaa! Se ei esimerkiksi karannut kehästä, vaikka kävikin vähän katsomassa, ketä aidan takana oikein istuu. Eikä se mennyt "tilaan", johon se yleensä julkisten esiintymistensä aikana menee. "Tila" on sellainen, että Onnin silmät pullottavat punaisina, Onni läähättää kovasti ja on kaikin puolin sekaisin, vaikka osaksi kuitenkin hallinnassa ja kontaktikin on näennäisesti kunnossa. Päivän parasta antia oli siis ehdottomasti se, että Onni asteli kehään rauhallisena ja poistui sieltä omana itsenään, rauhallisena. No juu, niin rauhallisena kuin Onni nyt ylipäätään voi. ;-)

 

1478193.jpg

kuva Hannu Volanen

 

Ohjelma sinänsä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä sen jälkeen kun Onni oli käynyt moikkaamassa yleisön, en enää uskaltanut tehdä liikkeitä, joissa Onni menee yleisöä kohti niin että jään itse sen taakse. Niinpä koreografia oli vähän sellaista edestakaisin sahaamista poikittain yleisöön nähden. Ja loppuliikekin meni ihan poskelleen, Onni ei malttanut ryömiä, vaan säntäsi suin päin luokseni. Ja tämä vielä niin, että minä olin selkä tuomareihin, jotka eivät nähneet Onnia todennäköisesti ollenkaan. Tämä taas johtui edellä mainitusta edestakaisin sahaamisesta, en sitten keksinyt yhtäkkiä, miten saisin meidät käännettyä, kun sekunti ennen loppuliikettä tajusin että ollaankin ihan väärin päin.

 

No, koiratanssi on koiratanssia ja aina hauskaa – riippumatta siitä miten päin minä milloinkin olen!

 

Tiukunen ei tanssinut kilpaa, mutta tuomareiden lounastauon aikana se pääsi esittelemään kykyjään. Demoilimme siinä pelastaaksemme yleisön tylsyyskuolemalta, miten joitain perustemppuja voi opettaa. Ja tietenkin esitimme myös Tiukun bravuurin: se kiipeää mun selän päälle ja asettuu siellä makuulle.

 

1478194.jpg

kuva Hannu Volanen

 

Tiuku osoittautui erinomaiseksi demokoiraksi. Kun pälpätän yleisölle, se odottaa ihan rauhallisena seuraavaa liikettään. Ihana koira! Sitä paitsi Tiuku rakastaa tulla huomatuksi. Ja mikäs sen ihanampaa sitten kuin tulla huomatuksi oikein monen ihmisen voimin ja saada jakamaton huomio!

 

Koiratanssin suomenmestareiksi tanssivat tänä vuonna Sini Eriksson ja sheltti Sonic. Monelle tuttu pari jo syksyllä TV:ssä pyörineestä Talent-kisasta. Vähän ennen näitä kisoja Sini ja Sonic kävivät Cruftsissa (valtavan iso koiranäyttely oheistapahtumineen Birminghamissa), ja sijoittuivat siellä kansaivälisessä kisassa toiseksi. Hienoa, Sini ja Sonic! On upeaa, että meillä on Suomessakin lajin taitaja, joka vetää kiistatta vertoja englantilaisille ja amerikkalaisille huipuille.

 

1486775.jpg

Sini ja Sonic

 

Tähän loppuun luonnollisesti vielä Onni arvostelu.

 

17. Inka Mattila & Onni
Nallenevan Ikuinen Laulu, länsigöötanmaanpystykorva, uros, s. 21.5.2001 "Mexican Bodega" The Diamonds 2:30

pisteet 68.8 73.8 142.6

 

Minna Kellomäki: 67/82/149 Hyvä ja kaunis koreografia. Pujottelupainotteinen (jalkojen) ohjelma eli liikkeitä olisi voinut olla enemmän. Liikkuvassa pujottelussa kauniit käsiohjaukset. Onni otti hieman häiriötä yleisöstä.

Salla Haavisto: 72/75/147 Musiikki sopi parille hyvin. Koreografiassa oli aika paljon pujottelua, olisi saanut olla monipuolisempi. Ohjaaja otti koiran hyvin mukaansa pienestä karkaamisesta. Kokonaisvaikutelma oli mukavan näköistä menoa.

Laura Jalli: 72/70/142 Onni hieman ihmetteli välillä maailmanmenoa, mikä vaikutti kontaktiin. Yksi "yleisönihmettelykarkaaminen", mutta ohjaaja sai koiran mukaan. Sujuva ohjelma, vielä vähän lisää liikevalikoimaa, niin hyvä tulee. Hyvä kehänkäyttö ja leppoisa meininki.

Henna Meriharju: 60/67/127 Hyväntuulinen ohjelma, jossa kuitenkin jonkin verran kontaktikatkoja. Ohjaaja liikkuu pehmeästi ja kauniin rauhallisesti.

Marita Packalén: 73/75/148 Tanssi sujui oikein mukavasti pientä karkailua lukuunottamatta. Ohjaaja liikehti hyvin.